13. - 17.1. Matkalla Koh Taolle...

Perjantai 13. päivä, ja majailtiin edelleen Georgetownissa, Penangissa. Hieno ja halpa hotelli on nyt näyttänyt sen toisenkin
puolensa, eli aivan jumalaton mökä kuului alakerrassa 100 metrin (!!) päässä olevasta klubista. Siis aivan luokaton, majai-
limme 7. kerroksessa ja kylppäri helisi basson tahdissa oikein toden teolla. No onneksi älysivät kuitenkin lopettaa ennen
keskiyötä. Mulla (Tupe) meni koko Georgetown hieman ohi flunssan takia, kuumettakin oli parhaimmillaan karvan verran alle
39.

Seuraavana aamuna eli 14.1. lähdimme hotellin edestä minibussilla kohti Thaimaata. Bussi vei meidät noin 300km päähän
Hat Yaihin, joka oli kieltämättä aikamoinen järkytys. Kaupunki oli todella alkeellinen, todellinen Chinatownpoisti kyllä luulot siitä,
että koko Thaimaa olisi pelkkää paratiisia. KYllä täällä moni ihminen joutuu kärsimään köyhyydestä, että me länkkärit voidaan
tulla tänne perseilemään ja nauttimaan halvasta elämisestä.

Itse rajanylitys Malesiasta Thaimaahan oli melko aikaavievä prosessi, rajalla
tuntui olevan melko byrokraattinen meininki. Tosin kuskimme kertoi myöhemmin, että se on tuurista kiinni, millainen kaveri
sattuu kopin sisällä olemaan. Päätimme skipata koko kaupungin, ja otimme samanlaisen minibussin seuraavaan kohteeseen,
Surat Thaniin. Bussia kysellessä lippuja kaupanneet kaverit lupasivat "privat bus!", mutta kyllä sinne silti 7 muuta
meidän lisäksi tungettiin. Huumori oli koetuksella, sillä alla oli jo vastaava kyyti, ja tällä kertaa matkaa kertyi yli
400 kilometriä. Kuski kuitenkin paineli kiitettävää vauhtia, ja koska itse vielä istuin kuskin takana, en nähnyt ulos ja
siksi osannut pelätä. Mutta Mikon ilmeet vieressä kertoi, koska on 'mielenkiintoa' luvassa...

Päivä oli ehdottomasti reissun tähän mennessä rankin matkapäivä, yhteensä noin 700km matkaa ja noin 12 tuntia syömättä pisti
porukan aika koetukselle. Surat Thaniin saavuimme noin iltayhdeksän jälkeen, ja painelimme suoraan Lonely Planetista bongattuun astetta parempaan
hotelliin, The Southern Stariin. Tästä alkoikin elämä taas helpottamaan. Hotelli oli jo oikeasti hieno ja hyvä, hienoin tähän astisista ja silti edelleen
alle 10 euroa per henki. Surat Thanin tutkiskelu jäi myöskin olemattomiin, sekin oli Hat Yain tapainen vaatimaton
teollisuuskaupunki. Niinpä painelimme hotellin kattokerroksen ravintolaan, jossa söimme kunnon ruuat naurettavaan hintaan:
kunnon pippuripihvi 3,80 euroissa! Ravintolassa oli myös tähän asti kaunein aasialainen tarjoilija :) 15. päivän aamulla Mikko ja Tapio
hoitivat selvittelyt jatkoyhteyttä ajatellen, sillä nyt myös Juhalla oli havaittavissa pieniä flunssan ensioireita. Jatko
sujui bussikuljetuksella lautalle, joka vei meidät vihdoin ja viimein kauan odotetuille lomasaarille. Lauttamatka kesti
noin 2h ja määränpäänä oli siis Koh Samui. Lautalla me taisimme olla paikallisille melko suuri nähtävyys, sillä muutama
aasialainen nainen halusi meidän kanssa kuviin ja lisäksi etenkin lapset olivat meistä innoissaan. Hyvä että edes joku...

Koh Samuilla jäimme satamakaupunkiin Nathoniin, jossa olimme yhden yön Win Hotel -nimisessä paikassa. Nathonissa nautittiin
ensimmäinen kunnon auringonlasku meren äärellä ravintolassa. Nathonin perusteella Samuista jäi varsin rauhallinen kuva,
vaikka se vissiin onkin nykyään brittijunttien valtaama. Aamulla koettiin myös ensimmäinen iso vastoinkäyminen ja toivottavasti
myös viimeinen. Mikko huomasi, että häneltä oli hävinnnyt muutama tuhat bahti ja 100eur. Katoamisen syytä ei kyetty selvittämään
eikä rahoja löytynyt, joten ei auttanut kuin niellä tappio. Lisäksi juhalle oli noussut kuume(38,7 'C), joten
teimme pienen jaon niin että Mikko ja Tapsa jatkoivat jo Koh Taolle, ja minä sekä Juha jäätiin nyt ainakin päiväksi Samuille.
Hyvä ratkaisu siinäkin mielessä, että itse halusin hieman nähdä myös Samuita ja nyt siihen tuli tätä kautta mahdollisuus.
Juhan maatessa sängyssä koko päivän, vuokrasin skootterin ja kiertelin noin 100 kilometriä ympäri ämpäri Samuita. Paikallinen
kaoottinen vasemmanpuolinen liikenne osottautui ajaessa kuitenkin ihan toimivaksi, vaikka tarkkana oli todellakin oltava.
Piti katsoa tietä (joka oli osittain betonia ja todella huonokuntoinen), kaikkia tiellä liikkuvia autoja ja muita motoristeja
mutta myös kaikkea mitä tien varrella oli, koskaan ei tiennyt mistä mitäkin tulee. Liikennesäännöt kuitenkin pitivät pää-
osin hyvin.

Tiistaina 17.1. saavuimme sitten jo Juhankin kanssa Koh Taolle. Molemmat oltiin nyt kuumeetta, joten elämäkin alkoi taas
tuntua kivalta. Mikko ja Tapsa oli katsoneet meille valmiiksi mukavan bungalowin, jossa nyt asustellaan ainakin nämä
muutama ensimmäinen päivä.